Torstaina oli siis joukkueen ensimmäinen joukkueilta ja se olikin huikean kiva!! Pidettiin samalla nyyttärit, ja jokainen oli tuonut jotain herkkua. Aloiteltiinkin sillä, että kaikki saivat syödä massut täyteen herkkuja. Lisäksi laulettiin onnittelut Matildalle, joka vietti 10-vuotis synttäripäiväänsä lisäksi myös Aksulle joka viettää synttäreitään tänään.
|
Fridan tuomat muffinssit menivät TOSI nopeesti :D |
|
Mindi |
|
Noora, Ronja ja Jasmiina |
|
Noora ja Ronja |
|
Noora, Jasmiina ja Ronja |
|
Taimi, Assu ja Mindi |
|
Tara |
|
Alma, Lumi, Aksu, Milka ja Evy |
Herkuttelun jälkeen mentiin pienluokkatilojen saliin, jonne muodostettiin iso piiri. Ensiksi luvassa oli tammikuun kuukauden treenaajan palkitseminen. Tammikuun kuukauden treenaajaksi me valkut olimme valinneet yksimielisesti Amelian. Amelia oli ollut paikalla kaikissa tammikuun treeneissä, kehittänyt omaa akroaan huimasti, tsempannut joukkuetovereita, pärjää stunteissa niin pohjan- kuin takarinkin hommissa ja lisäksi päässyt hyvin mukaan joukkueeseen. Spirit stickimme on nyt sitten seuraavan kuukauden Amelian luona :) Tämän jälkeen oli vuoro tarinatehtävän. Sitä oli siis toivottu joukkueiltaan- tarinaa, jonka tytöt saisivat itse täydentää. Olin miettinyt valmiiksi perusrungon- tarina kertoisi tls:n ensimmäisestä kisareissusta (tarina kulki lähes normaalin kisapäivän tapaisesti, mutta sitä värittämään tulisi tyttöjen keksimät adjektiivit, sanat, numerot, muutama verbi ja nimet jne). Loppujen lopuksi tarinasta tuli tällainen:
Eräänä karvaisena päivänä oli
tlsn aika lähteä ensimmäiselle kisareissulle. Sillä kertaa kisat
pidettiin Turussa. Matkaan lähdettiin mopoautolla. Matka kesti yhden tunnin ja matkan aikana kerettiin nähdä monia kauniita asioita. Matilda oli juonut liikaa es:sää, joten hänellä oli paha olo.
Onneksi pian oltiin jo perillä.
Ensimmäisenä vuorossa oli rekisteröityminen ja samalla nähtiin ekaa
kertaa kisapaikka. Kaikista se näytti pinkiltä. Sitten lähdettiin
hotellille yöpymään. Hotellissa oli iltapala ja laitettiin
kisakampauksia valmiiksi. Ne näyttivät pitkiltä. Jännitys alkoi kasvaa kun
olisi pitänyt nukkua. Ameliaa jännitti niin paljon, että annettiin Kipsu
hänen viereensä nukkumaan. Kaikkien oli vaikea saada unta, koska
seuraava päivä pyöri mielessä. Lisäksi hotellin sängyt olivat haisevia.
Aamulla oltiin valmiita kuitenkin kultaiseen kisapäivään.
Aamupalan jälkeen lähdettiin kisapaikalle. Siellä vaihdettiin kisapuvut
ja mentiin lämppäämään kenraalia varten. Kenraali meni ruutuisesti ja paikalla
olleet tuomarit näyttivät karvaisilta (:D).
Sen jälkeen oli aika laittaa kisalook kuntoon. Hiuksissa oli pyöreät
rusetit ja silmiin laitettiin limenvihreää glitteriä. Kisalounaaksi oli hampurilaisia. Kisapaikka oli täynnä cheerleadereitä ympäri suomea ja jännitys
alkoi kasvaa. Pian yleisö päästettiin sisään ja kisat alkoivat. Oli
aika mennä lämppäämää suoritusta varten. Oli vain yksi ongelma. Jasmiina
ja Assu olivat kateissa. Valmentajat alkoivat juoksemaan ja kaikki
alkoivat etsiä kateissaolevia. Lopulta Sofia löysi heidät pukkarista pomppimasta. Äkkiä lämppäämään ja sitten oli aika kisata. Matolle mentiin valkoisesti. Yleisö oli mätääntynyt (;p) ja kannusti meitä. Kisasuoritus meni kauniisti.
Mentiin katsomoon katsomaan muiden ohjelmia, ja muilla meni hauskasti.
Alettiin jännittämään palkintojenjakoa. Palkintojenjaossa kaikki
istuivat itserakkaina. Oli minien sarjan tulosten vuoro. Sijoituimme sijalle 1. Kaikki alkoivat kakata (xd?). Kisat oli ohi. Vihdoin päästiin kotimatkalle ja
kaikki olivat likaisia. :DDD
|
Matti ja Laura hinkuili Rontin olkapäille :D |
|
Camillan stretsi |
|
Jeesun erittäin kaunis irvistys :DD |
|
Takaritkin venyy! Assu ja Taimi |
|
Sannin hieno paritoukkari! |
|
Valkut auttamassa nostamaan suorille, pieni pituusero :D |
|
Taimi |
Semmoinen reissu se :DD Saa nähdä miten eroaa kesäkuussa meidän kisareissu tästä tyttöjen täydentämästä :D Mopoautolla ei ehkä mahdu koko joukkue matkustamaan, harvemmin tuomarit ovat karvaisia tai yleisö mätääntynyt, eikä tietääkseni kisaruokailussa ole ollut hampurilaisiakaan :D myöskin sijoitukseen reagoimisen olettaisi olevan jotakin muuta kuin että tulee vessahätä :D
Tarinan jälkeen otettiin kuvia, vähän stunttailtiin ja katsottiin vielä viime vuoden kisadvd:itä :)
-Jessica & Rontti
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti